Onnettomuuksia ja uusia tuttavuuksia

 Oli maanantai, tammikuun 21. , ja toisen kouluviikona alku. Aivan tavallinen päivä suurimmalle osalle maailmaa, mutta Yhdysvalloissa oli kansallinen juhlapäivä, Martin Luther King Jr.:n syntymäpäivä. Kingin oikea syntymäpäivä tosin oli jo 15. päivä, mutta juhlapäivänä on pidetty aina tammikuun kolmatta maanantaita. Toki juhlan aihetta on 21. päivässäkin, onhan se Telly Savalasin syntymäpäivä.

            Martin Luther King Jr. Hieno mies ja hieno ihmisoikeustaistelija, mutta aikaisemmin olen voinut kysyä, mitä hän on tehnyt minun hyväkseni? No, nyt hän on ainakin antanut allekirjoittaneelle yhden ylimääräisen vapaapäivän josta en Suomessa ollessani olisi päässyt nauttimaan. Se olikin sitten kevään ainoa lomapäivä ennen maaliskuun loppupuolen Spring Breakia. Spring breakiahan voi myös täällä Iowassa viettää esimerkiksi hyväntekeväisyystyötä tehden (yeah, right). 

            Lomapäivää lukuunottamatta viikolla oli muuten hiukan synkempi alku. Etenkin meille jotka satumme asumaan Noehren Hallissa. Sunnuntai-iltana kanssani samalla käytävällä asuva opiskelija oli sattunut jäämään kiinni pilven poltosta omassa huoneessaan (kuka oikeasti polttaa huoneessaan?). 

             Tietääkseni pilvenpoltosta kiinni jääminen aiheuttaa erottamisen yliopistosta, mutta en tosin tiedä onko tämä erotus väliaikainen vai lopullinen. Joka tapauksessa, kaksi päivää tapahtuneen jälkeen ko. opiskelija poistui lopullisesti keskuudestamme auto-onnettomuudessa. En tiedä, oliko kyseessä henkilökohtainen ratkaisu, puhdas onnettomuus vai jotakin muuta, mutta tahdon nyt muistuttaa blogin lukijoita että huumeet ovat edelleen pahasta, vaikka kaikkihan sen toki tietävätkin. Joka tapauksessa eihän se koskaan ole kovinkaan mukavaa kun parikymppinen kaveri vaihtaa maisemia tuolla tavoin.

Jesse

           Koska kyseessä on kuitenkin positiivinen blogi, siirrymme seuraavaksi hiukan iloisempiin uutisiin. Olen aikaisemmin hiukan harmitellut blogissani että missä mahtavat olla kaikki amerikkalaiset yliopistolla. Kolmannella oleskeluviikolla aloin vihdoinkin törmäillä heihin. Ensin tutustuin tiistain kirjallisuuskurssilla kahteen neljännen vuoden opiskelijaan, AJ:hin ja Masoniin, joiden kanssa löysimme nopeasti yhteisen sävelen päälläni olleiden The Gaslight Anthemin ja Lifter Pullerin bändipaitojen avulla. Lisäksi kun yhteisiin mielenkiinnon kohteisiimme kuuluivat mm. laatukirjallisuus kuten Jack Kerouac, niin mikäs siinä oli tutustuessa.

            Keskiviikkona olin puolestaan kävelmässä iltamyöhällä kirjastosta kotiinpäin, tehden normaalin koukkaukseni tupakkapaikan kautta. Siellä tutustuin Troyhin ja Jesseen, kahteen ensimmäisen vuoden opiskelijaan jotka olivat kuin hahmoja jostakin opiskelijakomediasarjasta. Hauskoja veikkoja siis, enemmänkin tahattoman tilannekomedian kautta kuin iskevien onelinereiden johdosta. Tupakkapaikalla kävi ilmi, että Noehren Hallissa oli ollut palohälytys, minkä takia pojat olivat katsoneet parhaaksi viettää aikaansa savukkeiden parissa.

Troy

            Myöhemmin saimme tietää että neljännessä kerrossa (fuksien kerros) oli joku ruudinkeksijä ajatellut lämmittää pizzaa mikrossa... ottamatta sitä ensin suojapahveista pois. Taisi olla ensimmäinen kerta kun tämä kaveri oli keittiössä ilman äitiä. No, onni onnettomuudesa kuitenkin. Ilman palohälytystä en varmaankaan olisi tutustunut Troyhyn ja Jesseen, joiden huoneessa tulin sittemmin viettämään useamman kuin yhden illan, ja asuntolammekin selvisi tästä episodista ilman suurempia vahinkoja.

            Jenkkiyliopistoissa on se hyvä puoli, että kampuksella asuminen on useimmiten mahdollista. Olen sitä mieltä, että Suomeenkin olisi ollut hyvä saada aikanaan tällaiset dormityyppiset asuntolaratkaisut yhtenä majoitusvaihtoehtona. Halpoja huoneita köyhille opiskelijoille ja lyhyt matka luennoille. Nythän tämä ei enää ole oikein mahdollista. Kaikki suomalaiset yliopistokampukset ja niiden ympäristöt kun taitavat olla niin täyteen rakennettuja, että eihän sinne sekaan enää mitään asuntoloita mahdu.

Oma puoliskoni huoneesta

            Toinen positiivinen asia jenkkiyliopistossa on ehdottomasti aukioloajat. Esimerkiksi kirjasto on viitenä päivänä viikossa auki puoleenyöhön asti, ja toinen kampusalueen ruokaloista puolestaan tarjoilee ruokaa melkein kymmeneen asti illalla. Nuo antavat hiukan enemmän mahdollisuuksia opiskelijoden suunnitella aikataulujaan omilla ehdoillaan, eikä kaikkia pakoteta siihen viralliseen kahdeksasta neljään –muottiin.

            En nyt ala ylistämään Yhdysvaltoja mitenkään ylivertaisena maana Suomeen nähden. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, ja omassa kalenterissani maat ovatkin toistaiseksi nähdyn perusteella melko tasoissa. Suomen puolesta puhuu lukukausimaksusta (ainakin toistaiseksi) vapaat opinahjot ja ”ilmainen” terveydenhuolto (kyllähän siitä jotain joutuu maksamaan). Täällä päässä sain hyvän esimerkin paikallisesta terveydenhuollosta kuultuani että Troylla on edelleen tuhannen dollarin lasku maksamatta sairaallakäynnistä jossa kaveria parsittiin kuntoon muutaman tikin verran. Onneksi Troy on sittemmin hankkinut vakuutuksen, sillä sille tuli käyttöä jo seuraavalla viikolla, mutta siitä lisää aikanaan.

Ja toinen puoli

            Torstaina olikin aika pitää myös ensimmäinen esitelmä luokan edessä. Esitelmän pitäminen nyt ei normaalisti ole mitenkään kova paikka allekirjoittaneelle, mutta siinä vaiheessa kun se pitäisi pitää englanniksi englanninkieliselle yleisölle... Voin kertoa, että ei mennyt putkeen. Olin valmistautunut hyvin etukäteen, ja paljon olisi ollut sanottavaa, mutta siinä vaiheessa kun on yleisön edessä ja kaikki pitäisi ehtiä kääntämään päässään suomesta englanniksi tai toisinpäin, niin eihän siitä mitään tule. Etenkin jos on ehtinyt oleskella maassa kolme viikkoa. Onneksi ryhmän muilla jäsenillä riitti juttua sen verran että jotenkin siitäkin selvittiin. 

Kirjaston liiankin rauhallinen opiskelunurkkaus

            Perjantait kun sattuvat olemaan allekirjoittaneelle luennoista vapaita päiviä, niin silloin on hyvä mahdollisuus opiskella omatoimisesti. Suuret suunnitelmat mielessäni suuntasinkin kirjastoon, ja sen neljänteen kerrokseen joka on pyhitetty hiljaiseksi lukutilaksi. Hiljainen lukutila vain sattuu olemaan niin hiljainen että päädyin ottamaan siellä oikein rentouttavat muutaman tunnin nokoset, että se niistä opiskeluista siltä päivältä.

            No, kunnon päikkäreiden jälkeen jaksoikin illalla jatkaa ruumiin ja sielun rentouttamista Troyn ja Jessen kera. Troy isompana kaverina ei tule kovinkaan helposti humalaan, mutta Jesse taas sitäkin helpommin. Sen toisen päihteen kanssa kavereiden toleranssit puolestaan menevät juuri toisin päin. Itse olen enemmän Troyn kaltainen kaveri. Alkoholitoleranssia on jonkin verran tullut harjoitettua, mutta tuon ”Coloradossa laillistetun” kanssa on tullut touhuttua huomattavasti vähemmin.

            Tokihan harjoitus tekee mestarin, mutta Jesselle puolestaan seitsemän olutta ja tuhti unituutti olivat aivan liikaa. Troyn kanssa sen sijaan jatkoimme viskistä nauttimista ja musiikista keskustelemista vielä pitkään sen jälkeen kun seurueemme kolmas jäsen oli jo kadonnut unten maille. 

            Lauantai puolestaan kului yllättävän samankaltaisissa merkeissä. Kävin päivällä kirjastossa opiskelemassa parin tunnin päikkäreiden verran, ja illan vietin AJ:n kämpillä. Hän asuu varsinaisen kampusalueen ulkopuolella tyttöystävänsä kera, mutta Noehren Hallista hänen kämpilleen on vajaan varttitunnin kävelymatka.

            Olin aikaisemmin saanut Bucket Listaltani yliviivattua Hearts in Atlantis hetken päästyäni pelaamaan herttaa rahasta jenkkiyliopistossa. Istuessani iltaa AJ:n ja hänen kavereiden kanssa pääsin puolestani kokemaan oikein mukavan 70’s Show –hetken (it runs on water man!). Heitettyämme aivot narikkaan olikin seuraava looginen liike parantaa maailmaa ja katsoa Fight Club. 

            Teinikauhuleffahetki minulta muuten onkin vielä kokematta, sillä yliopiston kampusalue suorastaan kutsuu naamiossa ja mustassa viitassa kuljeskelevaa murhaajaa vaanimaan isotissisiä blondeja. Onneksi en ole isotissinen blondi, mutta veikkaan että ulkomaalaisena saattaisin hyvinkin päästä hengestäni ensimmäisten joukossa. Laitan senkin mielikuvituksettomien Hollywoodin käsikirjoittajien syyksi.

            Poistuttuani leffan jälkeen AJ:n kämpiltä, silmäni vielä liikkuivat, mutta Fight Clubin jäljiltä olin sen verran adrenaliinihöyryissä, että päätin kotimatkalla poiketa Sharky’siin yhdelle. Paikka oli mukavan täynnä, mutta nauttiessani oluttani tiskillä kaikessa rauhassa, joku puristi minua perseestä. Käännyin katsomaan, mutta kukaan takanaolijoista ei tunnustanut tekoaan. Käännyttyäni takaisin olueni pariin, joku puristi minua uudestaan. Käännyin taas, vain kohdatakseni ihmiskasvojen meren, joista yksikään ei tuntunut haluavan ottaa vastuuta teoistaan. En tiedä oliko kyseessä mies vai nainen, mutta onko tuolla niin väliäkään. Tärkeintähän on huomata, että pettämätön charmini toimii myös suuren veden toisella puolella.

            Juotuani olueni poistuin kaikessa rauhassa kämpilleni, valmistautumaan seuraavaan viikkoon, jolloin Iowan sää todella tulisi näyttämään mahtinsa. 

Koulutusjärjestelmästä ja laittomista päihteistä

Pitikö täällä opiskellakin?

Campanile - yliopiston maamerkki

Minut oli majoitettu Noehren Halliin, kuten jo aiemmin mainitsin. 1967 valmistunut rakennus majoittaa sisäänsä yli 600 opiskelijaa, ja itse asuin sen ylimmässä kerroksessa. Asuntola on jaettu neljääntoista eri tupaan jotka on nimetty kreikkalaisten jumalien mukaan. meidän tupamme suojelija on metsästyksen jumalatar Artemis.

 Yhdessä tuvassa saattoi majoittua parhaimmillaan yli 50 opiskelijaa, ja tupa yleensä käsitti yhden yhteisvessan noin neljällä istumapaikalla. Ainakin toistaiseksi en ole havainnut vessoissa minkäänlaista ruuhkaa, mikä on ollut mielestäni melkoinen ihme tuota suhdetta ajatellen, mutta en vieläkään käsitä miten naisten tuvissa aamuisin selvitään.

Maanantaina 14. tammikuuta oli aika aloittaa koulunkäynti, ja minun kohdallani se alkoi Yhdysvaltojen historialla. Mielenkiintoiseksi avausluennon teki se, että professori oli sokea. Siis oikeasti. Sokea. Kurssi vaikutti mielenkiintoiselta, mutta hiukan turhan työläältä. Samaten oppikirjat maksoivat hiukan liikaa budjetilleni. Yhdysvalloissahan lukukausimaksujen lisäksi piti myös hankkia suunnilleen kaikki oppikirjat itse. Joitakin kirjoja onnistuin löytämään paikallisesta kirjastosta, mutta suurin osa piti todellakin ostaa. 

Noehren Hall - ala-aula

            Kurssikirjojen saatavuus ja hinnat olivat yksi vaikuttava tekijä siihen, mitä kursseja lopulta valitsin. Toinen vaikuttava tekijä oli ratemyprofessors.com –sivusto, ja mielenkiinnolla näkisin vastaavanlaisen sivuston Suomessakin. Kolmas vaikuttava tekijä oli tietysti työmäärä sekä mahdolliset lopputentit, joita koitin välttää, sillä vaikka pystyinkin kommunikoimaan englanniksi, oli kieleni kuitenkin vielä kaukana täydellisestä.

Toisinaan tuntuu siltä kuin olisi Hohdossa

            Muutaman ensimmäisen päivän aikana tein muutamia korjauksia ohjelmaani niin, että kevään kurssitarjontani lopulta muodostui seuraavanlaiseksi: Intro to Literature – opettajana Jonathan Stull, Survey of American Literature – opettajana Jim O’Loughlin, Introduction to Film – opettajana Heather Patrick ja Film History – opettajana loistava Grant Tracey. Etenkin Grant Tracey professoreistani on erittäin harvinaislaatuinen tapaus. Kanadalainen kaveri joka on niin innostunut siitä mitä hän opettaa, että se innostus tarttuu, ja jokaista luentoa odottaa innolla. Tällaista tilannetta ei ole allekirjoittaneelle tullut vastaan muutamaan vuoteen. 

            Jokaisesta kurssista olisi tarkoitus saada kolme paikallista opintopistettä, ja jokainen paikallinen opintopiste vastaa kahta ja puolta Suomen opintopistettä. Neljä kurssia koko keväänä ei kuulosta paljolta, mutta Amerikassa kaikki on suurempaa - myös kurssien koot. Neljässä kurssissa on tekemistä enemmän kuin tarpeeksi, ja jo keskiviikkona olikin ensimmäisen tehtävän palautus. Joka viikko täytyy kirjoittaa muutama paperi, minkä lisäksi on kymmenisen kappaletta pidempiä esseitä. Tehtävät eivät ole pohjattoman vaikeita, mutta ottavat runsaasti aikaa, kun kaikki täytyy kääntää mielessä englanniksi.

            Kieli onkin yllättäen ollut se asia mitä kaipaan eniten. On uskomattoman turhauttavaa kun ei voi ilmaista itseään läheskään niin hyvin kuin haluaisi. Sitten sitä päätyyä änkyttämään räkä poskella jotain täysin käsittämätöntä. No, ehkä se siitä ajan kanssa.

 Pidä työ ja huvi tasapainossa

          

            Iowan ilmasto on aika lähellä Suomen ilmastoa. Tai siltä se on ainakin toistaiseksi tuntunut. Lunta täällä on paljon vähemmän kuin Suomessa, mutta suunnilleen samoissa, talvisissa mittarilukemissa mennään. Pahinta on tuuli. Pohjois-Iowan yliopiston kampus on kuulemma Yhdysvaltojen toiseksi tuulisin kampus, ja se tuntuu, eikä kivalta.

            Perjantaina oli aika rentoutua raskaan kouluviikon päätteeksi, ja niinpä suuntasin kulkuni baariin. Ensimmäinen kouluviikko ei juurikaan tarjonnut minulle uusia tuttavuuksia, joten olikin miellyttävä yllätys löytäessäni baarista ranskalaisen Henryn ja kourallisen aasialaisia vaihto-opiskelijoita. Itse ilta oli melko rauhallinen, koska koetimme säästellä paukkuja lauantaita varten. Sillon oli venäläisen Valeriyan synttärit, joita kokoonnuimme juhlistamaan Joen asunnolle, lyhyen matkan päästä kampukselta. 

Näitä kavereita pyörii täällä runsaasti

            Ilta oli ehkä tuulisin mitä olen kokenut. Iowan sää näytti voimiansa, ja ulos tupakalle mennessä sai olla tarkkana ettei tuuli vienyt mennessään. Tupakkaa tai koko ihmistä. Iowa kuuluu myös tornadovyöhykkeeseen, mutta tornadoaika on kuulemma vasta kesällä. Se on hiukan sääli, sillä olisin mielelläni lähtenyt hiukan tornadojahtiin.

            Tuulen takia kuitenkin kiistelimme melko pitkään millä keinoin pääsisimme Joen asunnolle. Sultanilla oli auto, mutta oli selvää ettemme kaikki tulisi mahtumaan siihen. Lopulta pistimme porukan kylmästi puoliksi. Osa pääsi kävelemään tappotuulen armoille, kun taas osa pääsi nopeasti ja mukavasti autolla suoraan oven eteen. 

            Ensin olin mielissäni siitä, että olin päässyt Sultanin kyytiin, mutta siinä vaiheessa kun hän pisti jointin palamaan tyynesti kesken ajon, ja kun hetkeä myöhemmin huomasimme tien laitaan pysäköidyn poliisiauton, en ollut enää yhtään niin mielissäni. Jos poliisit olisivat pysäyttäneet meidät, Amerikan reissustani olisi hyvinkin saattanut tulla odotettua lyhyempi. Eivät kuitenkaan pysäyttäneet.

            Huumeet tuntuvat muutenkin olevan todella yleisiä ja helposti saatavilla. Iowa on ilmeisesti maailman kärkipäässä metamfetamiinin tuottamisessa, mutta sitä rojua en kyllä ole kampuksella nähnyt. Ehkä yliopisto-opiskelijat eivät kuulu sen lajin käyttäjiin. Pilveä täällä kuitenkin tuntuu olevan todella paljon, ja jonkun tutkimuksen mukaan 60 prosenttia koulumme opiskelijoista käyttää tai on ainakin kokeillut pilven polttamista. Minäkö? No en tietenkään, älkää nyt hulluja ajatelko.

            Ensimmäiset Amerikkalaiset kotibileet olivat oikein onnistuneet, ja kuten kuvamateriaali osoittaa, amerikkalaiset eivät eroa kovinkaan suuresti suomalaisista, ainakin mitä tulee lapsellisuuksiin. 

Lapsellista mutta ah niin hauskaa

 Itse en ihan tuohoon kuntoon päässyt, vaan onnistuin jopa löytämään yöllä Joen asunnolta takaisin omalle kämpilleni ilman, että tuuli tai poliisit olisivat vieneet minua mennessäni.

 I work hard and I party even harder – that’s how I roll.

Amerikkalaisuutta harjoittamassa

1. Jetlagia ja orientaatiota

            Päästyäni vihdoin Cedar Fallsiin, kuljetti taksi minut lentokentältä yliopistolle. Kampus näytti juuri sellaiselta kuin olin jenkkiläiset yliopistokampukset kuvitellutkin. Uudelta toki, verrattuna joihinkin itärannikon klassisiin yliopistoihin, mutta kuitenkin sopivan hillityltä ja arvokkaalta.  Asuinpaikaksi minulle oli arvottu Noehren Hall, viisikerroksinen asuntola molemmille sukupuolille. Yliopistolta olisi ollut mahdollista saada myös yhden hengen huoneita, mutta kun kerran jenkkeihin lähtee opiskelemaan, niin onhan sitä ehdottomasti kokeiltava dormiasumista.

            Kämppikseni ei ollut paikalla, mikä ei tosin ollut kovinkaan suuri ihme. Kouluthan alkaisivat virallisesti vasta viikon kuluttua. Toinen asia mikä huoneesta puuttui, oli sänky. Kohtalaisen pitkän matkan jälkeen olisi kaivannut jotain lattiaa pehmeämpää nukkumapaikkaa mutta mitäpä näistä. No, myönnettäköön että illan aikana sain hankittua patjan huoneeseeni. 

            Sunnuntai-ilta sujui melko rauhallisissa merkeissä. Vaikka olinkin todella väsynyt matkan jäljiltä, en kuitenkaan ollut niin väsynyt ettenkö olisi jaksanut lyödä vielä hiukan korttia ja tutustua muihin paikalle saapuneihin vaihtareihin.

            Maanantai oli vapaapäivä, ja kohtalaisten sekä erittäin tarpeeseen tulleiden yöunien jälkeen käytinkin päivän ihmisiin tutustuessa, ja kampusta kierrellessä. Ydinryhmäämme kuului useampi ranskalainen, yksi kiinalainen, yksi japanilainen ja pari venäläistä.

            Illalla lätkimme hiukan lisää korttia, ja kokeilimme miten helposti Budweiser uppoaa. Voin todeta että hyvinhän se upposi. Aika vettähän se on mutta helposti nieltävää, ja on siinä sentään alkoholia. Enkä nyt ihan kauheasti alkaisi keulimaan suomalaisen peruslagerin ylivertaisuudella.

            Tiistaina alkoivat orientaatioluennot, millä meidät ulkomaalaiset oli tarkoitus perehdyttää maan tapoihin ja kulttuuriin. Ohjelmassa oli mm. kursseille ilmoittautumista ja koulutussysteemeihin tutustumista. Tiistaina teimme myös retken Walmartiin. Mitä sieltä ei löydy, sitä ei amerikkalainen tarvitse. Keskiviikoiltana puolestaan tutustutin paikalliset suomalaisen juomakulttuurin saloihin.

2. Pelkoa ja inhoa Shull Hallissa

            Torstaina orientaatio jatkui vasta yhdeltätoista aamulla, joten keskiviikkoiltana oli sovelias hetki nollata alkuviikko. Pohjois-Iowan yliopiston – kuten myös koko Yhdysvaltojen – alkoholilait ovat melko tiukat. Julkisesti ei saa olla päihtynyt, sinun pitää olla vähintään 21 –vuotias ostaaksesi olutta, yliopiston alueella alkoholia saa nauttia ainoastaan asuinhuoneissa, ja huonessa ei saa säilyttää alkoholia yli oman tarpeen (n. gallonan, eli n. 3,8 litraa). 

            Keskiviikkoinen alkuilta sujui mukavasti urheilun merkeissä. Kuten kaikki tiedämme, yliopistourheilu on todella seurattua Yhdysvalloissa. En tietenkään tahtonut jäädä tästä huvista paitsi, joten suuntasimme katsomaan yliopiston oman joukkueen otteita Evansvillea vastaan. Täytyy sanoa että eipä ollut kovin kaksisia Panttereiden otteet, ja takkiin tuli todella surkealla pelillä. Muuten elämäni ensimmäisestä korismatsista jäi positiivinen maku suuhun. Tunnelma oli hyvä ja cheerleadereita mukava katsella. Samalla tuli myös harjoitettua yliopiston omaa perinnettä, eli Interlude Dancea, joka ilmeisesti pitää tanssia läpi kertaalleen joka pelissä. Olisin todella tahtonut päästä katsomaan jenkkifutista, mutta yliopistojalkapallon kausi oli jo ohitse, ja ellei keväällä pelattaisi harjoitusotteluita, mahdollisuudet tähän olisivat melko vähäiset. 

            Ottelun jälkeen kokoonnuimme muiden vaihtareiden kanssa oman asuntolani vieressä sijaitsevaan Shull Halliin – ja ranskalaisen Henryn huoneeseen, tarkoituksenamme tutustua toisiimme paremmin ja kenties harrastaa hiukan paheita alkoholin merkeissä. Jossakin vaiheessa vierailimme myös samalla käytävällä asuvan – alkujaan Saudi-Arabialaisen – Sultanin huoneessa. Vanhana pilviveikkona Sultan oli tehnyt olonsa kotoisaksi omassa asunnossaan mm. teippaamalla palovaroittimen savusensorit umpeen voidakseen polttaa omassa huoneessaan. Myöhemmin samana iltana Sultan myös jäi kiinni tästä huvista, mutta en tiedä mitä sanktioita tästä seurasi hänelle ja muille huoneessa olleille. Itse olin kaukonäköisesti onnistunut poistumaan huoneesta hetkeä ennen ratsiaa.

            Toisen ratsian alta pois en kuitenkaan ehtinyt. Jossain vaiheessa yötä olimme siirtyneet tavallisista korttipeleistä juomapeleihin, ja siitä eteenpäin pelaamaan amerikkalaista versiota En ole koskaan – pelistä. Yleinen metelöinti oli varmaankin se mitä muut samalla käytävällä asuneet eivät enää sulattaneet kahdelta yöllä, mutta lukiessani myöhemmin raporttia tapahtumien kulusta, osa meistä oli syyllistynyt niinkin vakavaan rikokseen kuin avoimen alkoholijuoman kädessä pitämiseen asuntolan käytävällä (itsehän en tietenkään syyllistynyt mihinkään tällaiseen).

            Kaikki kiva päättyy aikanaan, ja meidän kohdallamme se loppui siinä vaiheessa kun kampuspoliisit tulivat ystävällisesti ilmoittamaan että meidän oli aika siirtyä kohti uusia seikkailuja. Myöhemmin kuulustelussa, lukiessani raporttia yön tapahtumista allekirjoittaneen piti pariin kertaan naurahtaa ääneen. Poliisien saapuessa paikalle joku oli yrittänyt piiloutua oven taakse ja joku oli paniikissa antanut väärän nimen. Amatöörit. Vaikka toisaalta itselläni ei ollut mitään pelättävää, kun en ollut tehnyt mitään väärää. Olin juonut koko ajan kiltisti huoneessa, ja olin yli 21 –vuotias, mitä läheskään kaikki seuralaiseni eivät olleet. Voi sitä kurjaa joka on mennyt ostamaan alkoholia näille alaikäisille ja syyllistynyt mitä kauheimpaan rikokseen.

            No, se siitä sitten. Ehkä itsekin aloin olla jo siinä tilassa että oli aika painua maate, ja valmistautua seuraavaan päivään. Tarkoitukseni oli tehdä tiettäväksi kenen kanssa ovat tekemisissä, ja uskon tehneeni vaikutuksen, ainakin kampuspoliiseihin ja asuntolavalvojiin.

3. Ruoasta ja juomasta

            Torstaina oli jokseenkin rapea olo, ja siksi olikin oikein mukava kuulla turvallisuudesta ja säännöistä yliopiston alueella. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Torstaina tapasin ensimmäistä kertaa myös kämppikseni Danielin, 19 –vuotiaan toisen vuoden opiskelijan. Daniel vaikutti melko mukavalta kaverilta, mutta melko erilaiselta itseeni verrattuna. Olin ennen Yhdysvaltoihin lähtöä täyttänyt asunnonhakulomakkeen, missä oli kyselty paljon omasta käyttäytymisestä, ja sen perusteella minulle oli arvottu kämppis joka oli periaatteessa täydellinen vastakohtani. Daniel oli uskonnollinen absolutisti kun minä taas... niin. No, vaikka erilaisia olemmekin, en voi sen perusteella sanoa Danielin olevan millään tavalla itseäni huonompi ihminen. Ehkä tulisimme pärjäämään oikein hyvin, kunhan vain pysyisimme poissa toistemme tieltä. 

Kortepohja?

            Keskiviikon tapahtumat olivat edelleen tuoreena mielessä, ja siksi viikonloppu jäikin hiukan torsoksi. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, etten vielä tuntenut juuri ketään. Oli toki nippu ranskalaisia, jotka olivat oikein mukavia tyyppejä. Kuitenkin, jos tahtoisin tutustua ranskalaisiin, matkustaisin Ranskaan. Nyt olin kuitenkin Yhdysvalloissa, ja tahdoin tutustua jenkkeihin.

            Ensimmäisen viikonlopun aikana olin kuitenkin päässyt jo jonkin verran sisälle paikalliseen kulttuuriin, ja paikallisen kulttuurin juomiin ja etenkin ruokiin. Pohjois-Iowan yliopistossa on käytössä erilaiset ateriasuunnitelmat (jotka ovat pakollisia vaihtareille). Oma suunnitelmani käsitti 14 ateriaa viikon aikana jommassa kummassa kampuksen kahdesta ruokalasta. Itse käytin lähinnä Redeker Centerissä sijaitsevaa Piazzaa, joka oli aivan oman asuntolani vieressä.

            Ateriat toimivat syö niin paljon kuin jaksat –periaatteella, mikä ei ollut ollenkaan hyvä asia kaltaiseni kroonisen ahmijan kannalta. Itselläni on aina ollut hiukan hankaluuksia lopettaa syömistä ajoissa, ja nyt valikoima oli lähes loputon. Hampurilaisia, pizzaa, tortilloja, tacoja, pihvejä, perunoita, pastaa täytettyjä voileipiä, kakkuja, keksejä, vohveleita, ranskalaisia, sipulirenkaita... kaikkea mitä kasvava nuori saattoi kuvitella tarvitsevansa. Ensimmäisen viikon aikana tajusin, että jos en oppisi kontrolloimaan syömistäni, voisin tulla pyörimällä takaisin Suomeen keväällä. 

Pohjois-Iowan vai Jyväskylän yliopiston kirjasto?

            Amerikkalaisista puhuttaessa monesti puhutaan ruoasta ja liikalihavuudesta, enkä voi sanoa tuon väitteen olevan täysin tuulesta temmattu. Eivät tietenkään läheskään kaikki jenkit ole mitään tynnyreitä, mutta kampuksella kävellessäni tulee vastaan huomattavasti Eurooppaa enemmän pyöreitä vartaloita. Toisaalta tämä ei ole mikään ihme kun ajattelee sitä ruoan määrää mikä on tarjolla.

            Lauanatai-iltana kävin kokemassa hiukan yliopiston vieressä olevien baarien tarjontaa. Yliopistolta on muutama kilometri Cedar Fallsin keskustaan, ja viikonloppuisin yliopiston ja keskustan väliä liikennöi ilmainen Weekend Safe Ride, tai tuttavallisemmin Drunk Bus – joka kuljettaa janoisia opiskelijoita keskustan baareihin ja takaisin. Ensimmäisenä viikonloppuna – koska koulu ei ollut virallisesti vielä alkanut – ei juoppobussi kuitenkaan liikennöinyt, ja niin minun oli tyytyminen yliopistokukkulan tarjontaan.

            The Libraryssa oli tarjolla livemusiikkia, mikä ei tosin juurikaan vakuuttanut, ja niinpä poistuin paikalta yhden juotuani. Kukkulan uusi tulokas, The Octopus puolestaan oli melko rauhallinen istuskelupaikka, jossa lukukauden aikana järjestettiin mm. Poetry Slameja. Illan kolmas, ja viimeinen paikka oli nimeltään The Sharky’s joka oli enemmän menomesta kuin kaksi edellistä. Suhteellisen pieni paikka tosin tämäkin. Baareissa olut maksoi yleensä n. 3-5 dollaria (plus tippi), mikä ei ollut ollenkaan hassumpaa verrattuna suomen alkoholipolitiikkaan. Kaupasta sai laatikollisen Budweiseria parillakymmenellä taalalla (plus verot), ja myöhemmin huomasin että 12-pack Milwaukee’s Best nimistä olutta kustansi ilman veroja seitsemän taalaa. 0,75 –litrainen leka Jamesonia on toistaiseksi irronnut halvimmillaan parillakymmenellä taalalla, että kyllä täällä halvemmalla humalaan pääsee Suomeen verrattuna. Alkoholia on myös saatavilla kaupoista ja kioskeista aamusta yömyöhään.

            Lauantai oli kuitenkin verrattain rauhallinen, jonka jälkeen oli aika valmistautua maanantaina käynnistyvään kevätlukukauteen.